Joulun viettoa
Joulupäivänä saimme nauttia perinteisestä joulutunnelmasta, kun Jarkko, Mari, Oiva ja Altti sekä Lauri, Veera, Markus ja Matias tulivat meille joululounaalle ja joulupäivän viettoon.
Joulupukki oli tuonut osan lasten ja aikuistenkin lahjoista meille, joten lahjailoakin riitti. Minä en ottanut kuvia, joten sen ilon voi vain kuvitella.
Tapanista alkoi meillä Raimon kanssa viikon loma, enkä muista, minä päivänä mitäkin tapahtui. Kuviakin on vain pari. Vähän ennätimme pelailla, vähän leikkiä legoilla. Kävimme Ähtärissäkin mummi ja vaarin joulumökillä, missä olivat Puukon pojat olleet viettämässä heidän kanssaan joulua. Mukana oli Tatun nuorikkokin, Mengting Wang-Puukko. :).
Minä olin koko lomaviikon puolikuntoinen kurkku- ja yskäflunssan kourissa. Se hieman söi lomatunnelmaa, mutta mukavaa oli olla kotona uuden vuoden vaihtumisen yli. Olinkin sitten jo aika lailla tervehtynyt, kun työt alkoivat taas 4.1.2012.
Hyvää uutta vuotta!